Jokunen aika sitten höpötettiin heppatuttujen kanssa kaikenlaista ja sivuttiin myös hevosten pesemistä mihin joku heläytti iloisesti, että aina kerran kesässä täytyy heppa pestä. Tuo kommentti putkahti mieleen kun käytiin tuntihevosten hoitorutiineja läpi ja millaisia eroja niissä on eri talleilla. Useimmat varmasti huuhtovat hiet pois pesarissa tai ainakin sankkovedellä mutta miten se ihan oikea pesu?
Minä pesaisen shampoolla sillai ylimalkaa aina tarpeen mukaan noin 2-3 kertaa kuussa. Tiedän, että tuntilaiset huuhtovat hiet pois vedellä ja laittavat kylmäpatjat jalkoihin mutta minä tykkään sitten viikonloppuna ”jynssätä” vähän enemmän. Nuo kuvan tyypit liittyvät vahvasti tähän viikonloppujynssäämiseen -isompaa pestään siksi, että hiekat ja muu kökkö saadaan pestyä pois (mutta olen lämpimästi sitä mieltä, että ulkona kannattaa nukkua niin pitkään kun sää sallii). Ja tuota pienempää pestään sen vuoksi, että hän voi matkustaa tallilta takas kotiin autossa eikä tarvitse juosta perässä 😉
Olen oppinut ettei hevosia pitäisi pestä muilla aineilla kuin niille tarkoitetuilla shampoilla mitkä auttavat ihon ph:n pysymisessä normaalina eli siinä 7 tuntumassa. Hevosen ihossahan on rasvaa eikä sitä saisi pestä pois vaikka iho toki täytyykin puhdistua samoin kuin siinä mahdollisesti olevat naarmut tai muut ihon vauriot. Minulla myynnissä olevat Leovetin shampoot ovat sellaisia, että ne puhdistavat hellästi ja ovat silti hieman antibakteerisia. Samalla shampoot vaikuttavat hevosen karvapeitteen sävyä kirkastavasti (kamomilla ja saksanpähkinä sisältävät tällaisia ominaisuuksia). Näissä shampoissa on myös UV -suoja! Aineet ovat aika miedosti tuoksuvia eivätkä ne ärsytä ainakaan minun kuivaa ihoa. Näitä samoja shampoita olen tosiaan olosuhteiden pakosta käyttänyt Nemolle. Koiran iho on aika samankaltainen kuin hevosen ja ph-arvo on samaa tasoa joten heppashampoon lainaaminen on ollut aika luonteva juttu. En tiedä paljonko kamomillan ansioksi on luettava vai onko Nemo joka kerta NIIN likainen että pelkkä vesikin vaikuttaisi tekevän ihmeitä mutta hohtavan vaalea koira sieltä pesarista aina poistuu 🙂
Niin houkuttelevalta kuin se saattaisi tuntuakin käyttää jotain ”tappaa talossa ja puutarhassa” tyyppistä ainetta niin armahtakaa vähän ja käyttäkää miedompia hevosille suunniteltuja puhdistusaineita. Käytetään ne desinfiointiaineet tallin seiniin ja muihin kohtiin jos sellainen tilanne tulee. Tosin minä pesin jokin aika sitten karsinan seinät Saaren Taika Siivoussaippualla ja ne puhdistuivat tällä ekologisella saippualla vähintään yhtä puhtaaksi kuin niillä tujakammilla aineilla. Kannattaa siis testata tämä ekologisempikin vaihtoehto. Saippua on ollut superhyvä niin portaiden kuin kylppärin pesussa puhumattakaan auton sisätiloista ja kuramatoista. Toimii siis monenlaisiin materiaaleihin. Mutta niin innokas kun olenkin käyttämään sitä niin hevosta en sillä pesisi 🙂 Käytä sinäkin heppaan Leovetia ja kaikkeen muuhun Saaren Taikaa. Kun tämä kirjoitus meni nyt vallan siivouhommiksi niin mainittakoon, että tallipyyhkeet, kevyet loimet, suojat, pintelit ja kuivatusloimet on tosi hyvä pestä kirjopesuaineen lisäksi pyykkietikalla. Niihin tulee ihan fantastinen tuoksu ja lisäksi etikka tappaa kankaista pöpöjä. Fantastinen aine on muuten biohajoavaa!
Vielä jokunen kuukausi pestään kaikkea koko ajan ja sitten toivottavasti koittanee hetkeksi valkoinen talvi minkä ajaksi pesuhommat jäävät vähemmälle.
Sunnuntaina lutrataan taas pesarissa hevosta ja kamoja pesten. On muuten ollut ilahduttavaa huomata miten nopeasti teknisistä kankaista valmistetut ratsastusvaatteet kuivuvat silloin kun ne kastuvat hevosenpesuhommissa. Sillä ainakin minä olen välistä lähes yhtä märkä kuin hevonen. Mä aina ihmettelen niitä ratsastajia jotka pysyvät tosi siistin näköisinä koko tallireissun vaikka ihan oikeasti puuhaavat niiden hevostensa kanssa. Minulla menee noin 10 minuuttia ja heiniä on kiinni hiuksissa ja housuissa näkyy ensimmäiset kuolatahrat. Mutta mikäpä siinä; ratsastushousun kankaat saa pyyhittyä ja takin ravisteltua karvoista ja heinistä. Ratsastusvaatteiden kankaiden ominaisuuksista muuten voisi kirjoittaa rivin jos toisenkin ja se täytynee joskus tehdä. Sitä odotellessa pestään heppoja ja kaikkea sen ympärillä olevaa tarpeistoa 🙂