Muutos -ajatuksella voisi aloittaa vaikka minkälaisen blogin mutta tässä on kyse satulansovituksessa tulleet ajatukset.
Joku aika takaperin asiakas kysyi mikä minusta on parasta satulansovituksessa. Sitä ei tarvinnut pohtia pitkään sillä parasta minulle on se hetki kun sovituksen aikana sekä minä, että ratsastaja huomaamme muutoksen hevosen olemuksessa. Tilanne voi olla sellainen, että hevoselle sovitetaan kokonaan uusi satula tai sille muokataan olemassa olevaa satulaa. On ihan älyttömän kivaa kun ratsastaja hihkaisee ”nyt tämä liikkuu paljon paremmin!” Minulle se hevosessa tapahtuva muutos parempaan on aina tosi palkitsevaa. Muutos hevoselle päin on tärkeää mutta kyllä minä väittäisin, että on se muutos ratsastajalle päinkin tärkeää. Jos ratsastaja saadaan istumaan satulassa niin, että hän kokee istuvansa helpommin satulassa ja olevan rennompi, käyttävän apuja helpommin niin silloin satula auttaa myös ratsastajaa. Tähän on varmasti kuvaavampiakin termejä olemassa mutta tarkoitan tällä sitä, että satulan pitäisi auttaa molempia, sekä ratsastajaa, että hevosta. Yhdessä työskentelynhän pitäisi olla mukavaa molemmille. Ja siihen päästään tekemällä oikeita, kuntoa kasvattavia asioita ja valitsemalla varusteet mitkä sopivat molemmille. Eikö vaan?
Autoillessa on hyvää aikaa pohtia asiakkaiden varusteita ja asiakashevosten liikkumista -joo, minä kelailen näitä asioita ja yleensä jotain ajatuksia viriää nimenomaan ajellessa. Sovitustilanteesta saattaa mennä jokunen hetki kun yhtä-äkkiä putkahtaa mieleen jokin seikka mitä aiemmin ei tajunnut kysyä hevosesta. Ja siksi saatan vielä kauppojen jälkeen viestitellä asiakkaan kanssa ja kysyä kuinka heillä sujuu uuden satulan kanssa.
Sitä hyvää muutostahan me haemme asiakkaan kanssa; että satulaa pitäisi muokata siksi kun hevosen selkä on alkanut muuttua. Yleensä muutos on hyvä ja joskus vaikkapa loukkaantumisen vuoksi se on huono. Ja joskus on käynyt jopa niin, että muutos on ollut niin isoa ettei muokkausvaraa olekaan ollut riittävästi vaan koko satula on pitänyt vaihtaa. Pääsääntöisesti kaarilla ja toppauspaloilla muokkaamalla kuitenkin pärjätään. Ja joskus hevosen hyvä muutos on tuntunut ratsastajasta vähemmän hyvälle kun kasvaneessa liikkessä onkin työläämpää istua!
Bates Dressage koulusatula lapsiratsastajalla
Muokattavuus on muuten siinäkin mielessä kiva asia, että sama satulamalli voi muuttua aivan erilaisille asiakkaille käypäiseksi. Tämä juolahti mieleen taannoin kun laitoin asiakkaalle Bates Dressage -koulusatulan. Samaa satulatyyppiä oli mennyt aiemmin lapsiasiakkaalle joka ratsasti ensin ponilla ja kasvettuaan siirtyi hevoseen. Bates Dressage -koulusatula tavallaan kasvoi käyttäjän mukana. On ollut kiva huomata miten alkuun jalustinhihnankoukku ja polvituet olivat tietyissä kohdissa ja kuinka niitä vähän kerrallaan muutettiin eriasentoihin. Ja jossain vaiheessa koko satula muokattiinkin sitten aivan eri hepalle. Tässä Bates Dressage satulassa kivaa on se, että saatavana on myös pieniä istuinkokoja niille nuorille hoikille ratsastajille joilla jalan mitta saattaa olla aikuisten jalan mittaa vastaava mutta peffa mahtuu 16″ istuimeen.
Bates Dressage ratsuttajalla
Dressage -satula meni myös työkseen hevosia ratsuttavalle henkilölle joka ratsastaa kaikki asiakashevoset omalla, hänen keholle sopivalla satulalla. Hän muokkaa satulan aina sille asiakashevoselle mikä hänellä on sillä hetkellä isompana projektina. Muilla asiakashevosilla hän käyttää tarvittaessa erityyppisiä romaaneja jos siihen on tarvetta. Ymmärrän tämän systeemin oikein hyvin sillä hänen tärkein työkalu on hänen oma keho minkä pitäisi kestää useamman vuosikymmenen työskentelyä. Kaikissa tapauksissa asiakkaan oma satula ei välttämättä olisi se hänelle sopiva malli.
Bates Dressage satula ratsastuskoulussa
Samaista satulamallia on mennyt myös ratsastuskouluun missä satula voidaan tarvittaessa vaihtaa toiselle hevoselle esimerkiksi tilanteessa missä alkuperäinen käyttäjä siirtyy vaikkapa eläkkeelle tai toipuu haaverista tms.

Ratsastuskouluille satulaa menee yleensä ns. perusnahalla mikä on hyvin kulutuskestävää ja helppohoitoista. Useinhan asiakkaat eivät puhdista satulaa tunnin jälkeen. Tällainen sileämpi nahka kestää hyvin sen, että puhdistusvälit ovat pidempiä. Sateisina aikoina ulkona ratsastaessa pinnan voi vaikka välillä pyyhkäistä kuivemmaksi kun kyytiin vaihtuu uusi asiakas. Olosuhteita on hyvä pohtia samalla kun mietitään sopivaa mallivaihtoehtoa. Paljon ulkona ratsastaville Batesilta löytyy hyviä nahkavaihtoehtoja aivan kuten Winteciltä löytyy keinonahka. Ja pehmeämpiä materiaaleja haluaville on Plus-nahka ja Luxe sekä Wintecillä keinomokka.
Normaali vai wide -runko satulassa?
Bates Dressage meni myös asiakkaalle jonka hevoselle todella halutaan muutosta. Sille meni nyt Wide-runkoinen satula ja toiveissa olisi, että tulevaisuudessa lihavuuskunto olisikin sitä luokkaa, että siirrytään normaalirunkoiseen satulaan. Muutosta tehdään nyt wide-runkoisella satulalla ja muutetaan siinä kaarta kapeampaan suuntaan sitä mukaa kun hevosessa tapahtuu muutosta. Jos jostain syystä heppa ei laihtuisikaan niin paljon kuin tällä hetkellä on ajatus niin se jatkaa sitten wide-satulallaan.
Tällaisia erilaisia muutos -suunnitelmia mietitään usein esimerkiksi vuodeksi eteenpäin. Itselle ja hevoselle on hyvä asettaa tavotteita mihin pyritään vaikkapa vuoden kuluessa. Ja on aina tosi kivaa tehdä muutoksia satulaan sitä mukaa kun tavoitteita saavutetaan.