Näin minulta kysyttiin kerran (ihan karmeen kauan sitten…oon todella tehnyt tätä pitkään…aika menee toooosi nopeasti tätä nykyä). Ja joo, muistaaksen vastasin jotakuinkin niin, että kyllähän sitä henkisesti odottaa aina sitä seuraavaa asiakasta mutta fyysisesti on toki muutama muukin duunihomma suoritettavana kuin pelkkä asiakaspalvelu.
Myymälässähän on melkoisesti muutakin hommaa kuin asiakaspalvelu. Meillä se tarkoittaa sitä, että Nemon kanssa saavutaan hommiin usein Matkahuollon kautta mistä haetaan aamutuimaan paketit. Ne puretaan ennen myymälän aukaisua jotta pahvilaatikot ehditään viikata ja viedä roskiin. Kun myymälä on just parin karsinan kokoinen ei sitä täytetä laatikoilla vaan jätetään sekin tila asiakkaille!
Ennen oven avaamista imuroidaan ja pestään lattia -ja jos meillä on jo käynyt joku Nemon koirakavereista niin siirrellään vielä paikkoja vaihtaneet tavarat oikeille paikoilleen. On se ihan kumma miten parikin koiraa saa tehtyä sotkua leikkisession aikana. Koirien lisäksi Nemoa käy moikkaamassa läheisen päiväkodin lapset. Ja se on kiva se; aina on aikaa lapsille jotka tykkäävät kovasti koirista. Jos Nemon silittely on heistä fantastista hommaa ja tuottaa heille iloa niin kyllä siinä tapauksessa pitää olla Nemon silittelytaukoja!
Ja sitten tehdään toki ne kaikki muut hommat eli luetaan sähköpostit, päivitetään verkkokauppaa, vastataan facebookin ja instagramin kysymyksiin. Ja lähes päivittäin molempiin medioihin etsitään -ja otetaan itse- kuvia uusia päivityksiä varten. Päiviin kuuluu myös paperihommien tekoa ja laskujen kirjaamisia sekä maksua. Lisäksi tehdään päivityslistoja puuttuvista tavaroista ja tilataan niitä puutteita. Asiakkaiden tilaamia tuotteita pakataan jotta saadaan ne lähetettyä.Ja uskokaa tai älkää niin kyllä siellä myymälässä pyyhitään niitä peilejä ja ovia sekä hyllypintoja…vaikka se ei siltä näyttäisikään 😉 Ja ikkunoitakin yritetään somistaa parhaan taidon mukaan.
Nemohan osaa omasta mielestään myös somistaa mistä voidaan olla montaa mieltä mutta ohikulkijoiden huomion herättää jokatapauksessa. Vielä kun oppisi houkuttelemaan kaikki meille sisälle niin johan olisi hyvä!
Ja kaiken tämän touhun keskellä me tosiaan odotetaan niitä asiakkaita! Ja kun ovesta joku saapuu niin vastaan ryntää molemmat, sekä koira, että emäntä. Koira vähän kovaäänisesti -joskin iloisesti ja emäntä sitten perästä selittelemään, että onhan sillä vähän kova ääni mutta pääsääntöisesti tarvitsee vaan varoa ettei koiruli pääse nuolemaan.
Jos postin paketteja ei ole viety aamulla niin sitten ne viedään illalla samalla kun mahdollisesti pyörähdetään Matkahuollossa. Toisinaan meille saattaa tulla joku edustaja näyttämään tavaroita ja ne katsotaan yleensä illalla. Satulahommia teen tosi ministi ja jos sovitusta tai muokkausta on niin ne tehtään sitten illalla.
Liekö myday-postaukset vielä muodikkaita mutta tältä pääpiirteittäin vaikuttaa meidän peruspäivä. Tähän toki täytyy laittaa Nemon tärkeä tehtävä asiakaspalvelijana silloin kun minä palvelen varsinaista asiakasta -Nemo nimittäin viihdyttää sidosryhmiä eli useimmiten on silitettävänä mutta toisinaan voi käydä myös näin 🙂