Tie vei jälleen Spoga Horse -messuille. Kun katsoo tätä mun blogi-postausten määrää voisi luulla etten mitään muuta teekään kun vierailen Saksassa. Ja siellä sitä taas oltiin ihmettelemässä mitä uutta ratsastustarvikemaailmalla on meille annettavana. Ja niinkuin otsikko jo avasi -olin siellä tekemässä ensikesän ennakkoja. En tiedä ajatteleeko suunnittelijatkin jo ilmastonmuutosta niin, että sää muuttuisi enemmän sateiseksi ja epävakaiseksi (mitä se meillä on nyt ollut) vai mistä lie johtui mutta minusta tuntui, että ns. hellevaatetusta oli nyt vähemmän.
Koska kyseessä oli syksyn messut -eli ne isommat-oli paikkana jälleen halli numero 11 (oikeesti).
Hevosalan messujen lisäksi usein on yhtäaikaa esimerkiksi puutarhamessut ja nyt olisi ollut muutakin mielenkiintoista tarjolla 🙂
Vaan eipä jäänyt aikaa ihmetellä muita messuja kun tulla ”meidän puolellakin” oli yli 400 näytteilleasettajaa.
Ja sitten siihen olennaiseen eli miltä se kevät/kesä näyttää? No hyvältä jälleen kerran! Monilla tutuilla merkeillä oli aika samankaltainen värimaailma. Esimerkiksi pinkin ja sinisen sävyt olivat murrettuja ja vaalempia kun on kyse keväästä. Hyvinkin hailakoita, ” veden sinisiä” värejä on tulossa. Ja samaa aikaan edelleen on puhdasta punaista, tummaa sinistä ja mustaa (joo, kesäksi).
Kaikilla osastoilla ei saanut kuvata joten esimerkiksi nämä Waldhausenin kevät/kesä-malliston vaatteet ovat osaston ulkopuolella olleelta standilta. Sinisen sävyjen lisäksi keväällä tulee näkymään myös marjapuuromaisia sävyjä sekä harmaata ja pinkkiä. Näihin sävyihin saa sitten niin ratsastajan kuin hevosenkin varusteet.
Jo ennestään tutuilla osastoilla, esimerkiksi Mattesilla sai kuvata vapaasti sillä heillä ei ole vaihtuvia kesä/talvi-mallistoja. He esittelevät enemmän tuoteuutuuksia, värejä ja tikkausvaihtoehtoja mitkä tulevat mallistoon pysyvästi. Ja olihan niitä värejä taas, vai mitä olette mieltä?
Yksi mielenkiintoisimmista uutuuksista oli Bucasilla -heiltä tulee kaulakappale Recuptex-loimeen, mikä on hieno juttu -onhan kaulassakin tosi isot lihakset mitkä pitää pysyä kunnossa. Mutta se varsinainen WAU mitä useat hypistelivät, on uusi sponsoriloimi. Eikä ole mikätahansa loimi vaan heillä painettava cooler mihin asiakas valitsee kuvan, tekstin ja logon. Esimerkiksi tämä kuva on otettu Saimaalla ja veneessä soutelee Bucasin työntekijän lapset 🙂
Messuilla oli moniakin mielenkiintoisia merkkejä ja lisäksi tuttuja merkkejä joilla mallistot hieman muuttuvat. Oli tosi kiva nähdä kuinka mallistot uudistuvat vaikka niissä on sitä ”omaa ilmettä” mukana. Ja pitää ollakin sitä jotain tunnistettavaa vaikka ilmettä muuttaisikin erilaiseksi. Yksi tuttu edustaja tuumasikin heidän merkistä että uusi kiinnostavuus johtuu siitä kun 60-vuotiaat suunnittelijat vaihtuivat 30-vuotiaisiin. No, tiedä tuon kommentin todenperäisyydestä mutta mallisto näytti kyllä houkuttelevammalle vaikka olikin tuttu ja ”samanlainen kuin aina”
Olipahan taas kiva reissu -uutta löytyi ja vanhoja tuttuja juttuja tulee täydennyksissä. Käveltyä tuli kahdessa päivässä sitä 11000 neliömetrin alaa ristiin ja rastiin mutta osastoja jäi varmasti katsomatta.
Nyt sitten alkaa jännääminen mitä te tykkäätte edellisten messujen tavaroista kun ne nyt alkavat tulla myyntiin. Ja viimeisimpien messuje tavatat tulevat sitten maaliskuulta eteenpäin.
Siihen saakka käytetään kaikki nykyiset unelmavaatteet jotta voidaan keväällä siirtyä näihin uusiin unelmiin. Sitä odotellessa ratsastetaan ja puuhastellaan heppojen kanssa!