Muokattavuus on fiksu juttu -kiitos Bates!

Bates satula (ja samalla tekniikalla oleva Wintec) on taas tullut tutuksi kun kuluneen kesän ja tämän syksyn olen niitä sovittanut ja muokkaillut. Satula-asiakas on useita kertoja ollut ratsu mistä me omistajan kanssa olemme heti tienneet, että se tulee muuttumaan paljon. Nämä hopotit ovat olleet esimerkiksi nuoria ratsunalkuja, toipilaita kuntoutujia ja noh, hyvin syöneitä tyyppejä mitkä on määrätty laihdutuskuurille…kaikille näille ja niille ns. normikunnossa oleville kuitenkin on ollut yhteistä se, että omistaja on toivonut satulaa mikä tarvittaessa muuttuu kun hevonen muuttuu. Ja Bates -satula on osottautunut Wintecin ohessa sellaiseksi mitä me on sitten kokeiltu ja muokattu sopiviksi.

Useimmille tarvitsijoille on keksitty heti sopivat satulat. Jonkun kaviokkaan kanssa tehtiin itseasiassa myöhemmin hienosäätöä niin, että vaihdettiin kaverin kanssa satulat päikseet jotta saatiin puolen tuuman erolla olevat istuinkoot napsahtamaan vielä paremmin kohdilleen. Harvemmin tätä on tehty mutta jos omistaa useamman hevosen joilla on samoja satuloita, voi tehdä tälläkin tavalla. Ja toisinaan on käynyt myös niin, että sopivaa satulaa ei kerta kaikkiaan ole saatu tehtyä vaan on todettu, että on kaikkien ja ennenkaikkea hevosen etu, että se jatkaa esim. kuntoutumista ja satuloita kokeillaan myöhemmin uudelleen. Sehän ei vie muutosta paremmin eteenpäin jos satula on epäsopiva ja sen toivotaan joskus käyvän.

Yleensä suosittelen, että satulan sopivuus tarkastetaan (käytöstä riippuen) esimerkiksi kuukauden tai parin kuukauden käytön jälkeen. Silloin näkee minkä verran satula on muotoutunut ja miltä kaaren leveys vaikuttaa. Jos satula on painunut voidaan balanssia muuttaa toppauspaloilla. Usein näissä tarkastuksissa tehdään jokin pikku muutos -tai ei tarvita tehdä yhtään mitään. Joitakin kertoja nuorten ja kuntoutuvien hevosten kohdalla on aika nopeasti huomattu, että kaarta on täytynyt vaihtaa leveämmäksi kun selän lihakset ovat rentouden myötä kehittyneet. Tämähän on se asia mitä itseasiassa halutaan mutta sen sijaan, että koko satula tarvitsisi vaihtaa, onkin riittänyt kaaren ja toppauksen vaihtaminen.

Bates satulan jalustinhihnan koukku on siirtyva minka avulla ratsastajan asentoon voidaan myos vaikuttaa

Ja vaikka ajattelen pääsääntöisesti ”hevonen edellä” näitä sovituksia niin hyvin tärkeää on auttaa myös ratsastajan istumista. Kun ratsastaja voi istua tukevasti, suorassa ja jännittämättä auttaa se myös hevosta. Yksi istuntaan selkeästi vaikuttavista asioista ovat polvituet. Kun ratsastaja voi itse kokeilla haluaako hän polvituet, minkä kokoisina ja mihin kohtaa, auttaa se huomattavasti oikean fiiliksen syntymisessä. Toinen tärkeä juttu on kuvassa näkyvä siirrettävä jalustinhihnan koukku. Bates satula on tehty joko muotoillulla tai siirrettävällä jalustinhihnan koukulla. Vaikka muutos vaikuttaa pieneltä on sen yhdenkin senttimetrin muutos moninkertainen siinä fiiliksessä miltä tuntuu ravata ja laukata kun jalan kulmaus tulee erilailla.

Ja hyvin usein asiakkaat ihmettelevät ohuimpia toppauspaloja ”kun ne ovat niin ohuet” mutta satulaan asetettuna niiden tekemä muutos onkin huomattava.

Bates -satula on hyvä esimerkki siitä miten kehitys on kehittynyt oikeaan suuntaan kun tuotteet ovat ratsuille mukavia ja ratsastajille helppokäyttösiä. Lisäksi nämä ovat osoittautuneet ostajille taloudellisesti hyviksi ostoksiksi kun muokkausvaran ansiosta satuloiden vaihtoja ei tarvitsekaan tehdä niin usein kuin ennen. Ja sehän on asiakkaan etu, eikö vaan?

 

 

 

JAA TÄMÄ KIRJOITUS
  ,