Ulkoloimet käsittävät tässä osiossa sadeloimet, välikauteen tarkoitetut ulkoloimet sekä toppaloimet.

Mikä on ulkoloimi?

Ulkoloimet ovat yleensä veden-ja tuulenpitäviä hevosten ”takkeja” mitkä suojaavat ulkoillessa. Täytteestä ja vuorimateriaalista riippuen ne myös lämmittävät ja kuivattavat hevosta.

Millaista materiaalia ulkoloimi on?

Ulkoloimien pintamateriaalit voivat olla esimerkiksi 600D ripstoppia, 1200 D nailonia tai jopa 1680D nailonia. Mitä isompi loimen kankaan denieriluku on, sitä toimivampaa se erilaisissa olosuhteissa on.

Ulkoloimien vuorikangas voi olla liukasta nailonia tai esimerkiksi fleecen tuntuista kosteutta siirtävää kangasta. Vuorikankaissa käytetään myös ilmavaa karvaa mikä varastoi hevosen lämpöä itseensä. Joissakin loimissa on myös keraamista lämpöä takaisinheijastavaa kuitua.

Ulkoloimissa käytetään myös eripaksuisia vanutäytteitä sen mukaan onko loimi tarkoitettu syksy/kevätkäyttöön vai talviloimeksi.

Ulkoloimet on yleensä Wahlsten, Bucas, HorseGuard ja Waldhausen -merkeiltä

Mitä ötökkäloimet ovat?

Ötökkäloimet ja ihottumaloimet ovat keväästä syksyyn käytettäviä hengittäviä loimia mitkä estävät erilaisten lentävien ötököiden pääsyn hevosen iholle. Mitä vähemmän ötökät pääsevät puremaan hevosten ihoa, sitä vähemmän tulee ihoärsytysoireita ja sen myötä ihon ja harjan sekä hännän hankaamista.

Ötökkäloimien kankaissa jopa 1000D vahvuuksia sekä UV -suoja

Useissa ihottumaloimissa sekä ötökkäloimissa on myös UV-suojakäsittely. Parhaimmillaan kankaat voivat blokata jopa 90% UV-säteistä.

Kangasvaihtoehtoja on 1000D vahvuisinakin mikä on hyvä juttu kun hevoset ulkoilevat laumoissa. Tälläiset kankaat ovat hyvin kestäviä.

Ötökkäsadeloimet ovat kesän vaihteleviin keleihin

Ötökkäsadeloimissa selkäosa on veden -ja tuulenpitävää kangasta. Loimen sivut ovat hengittävää verkkokangasta mikä pitää ötökät loitolla.

Päähuput suojaavat auringolta ja ötököiltä

Päähuppuja tarvitaan hevosille mitkä kokevat kirkkaan valon, tuulen, sateen tai ötökät ärsyttävinä.

Ratsastusloimet ovat useita erilaisia materiaaleja

Ratsastusloimet ovat maneesissa ja ulkona ratsastaessa pidettäviä loimimalleja. Ne voivat olla lyhyitä vain lautaset peittäviä malleja tai pidempiä satulan eteen ulottuvia malleja

Ratsastusloimien materiaalit ovat usein esimerkiksi verkkomaista ötökät karkoittavaa mesh-kangasta, kuivattavaa polyesterfleecea, lämmittävää polyesterkuitua tai villaa sekä tuulelta ja vedeltä suojaavaa ripstop-nailonia.

Fir-tech mallit tarkoittavat loimia missä kankaaseen on punottu sekaan lämpöä takaisin heijastavaa keraamista kuitua.
Ratsastusloimia saa mallista riippuen useampana kokona.

Ponit ja hevoset tottuvat yleensä nopeasti tällaisen loimen käyttöön.

Tässä osiossa on myös loimien ”varaosia” ja häntäsuojia.

Lapaloimi
Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla.

Lapaloimi

31.95 (sis. alv 25.5%)
Loimen etupala musta
Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla.

Loimen etupala musta

25.50 (sis. alv 25.5%)

Loimen jalkalenkki

8.90 (sis. alv 25.5%)

Loimen jatkokappale pikalukoilla

19.95 (sis. alv 25.5%)
Loimen mahaläppä 200g
Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla.

Loimen mahaläppä 200g

15.95 (sis. alv 25.5%)

Loimen paikka

21.90 (sis. alv 25.5%)

Loimivyön lukko

4.50 (sis. alv 25.5%)
Päähuppu Catago Fir-tech
Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla.

Päähuppu Catago Fir-tech

49.95 (sis. alv 25.5%)
Päähuppu ja kaulakappale elastinen QHP
Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla.

Päähuppu ja kaulakappale elastinen QHP

29.95 (sis. alv 25.5%)
Päähuppu korvilla Wahlsten Healing
Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla.

Päähuppu korvilla Wahlsten Healing

85.50 (sis. alv 25.5%)
Päähuppu Wahlsten Healing
Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla.

Päähuppu Wahlsten Healing

73.50 (sis. alv 25.5%)

Ratsastusloimi 100g W Leo

71.50 (sis. alv 25.5%)
Ratsastusloimi Horse Guard heijastava
Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla.

Ratsastusloimi Horse Guard heijastava

89.95 (sis. alv 25.5%)
Ale!

Ratsastusloimi sadekangas ponikokoa

Alkuperäinen hinta oli: 49.95€.Nykyinen hinta on: 24.95€. (sis. alv 25.5%)
Ratsastusloimi villaa Lux
Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla.

Ratsastusloimi villaa Lux

73.50 (sis. alv 25.5%)
Sadeloimen kaulakappale 1200D WH Scandic
Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla.

Sadeloimen kaulakappale 1200D WH Scandic

49.95 (sis. alv 25.5%)
Sadeloimen kaulakappale 600D W Drop
Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla.

Sadeloimen kaulakappale 600D W Drop

37.50 (sis. alv 25.5%)
Sadeloimi 1200D musta W Ultimate
Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla.

Sadeloimi 1200D musta W Ultimate

149.50 (sis. alv 25.5%)
Sadeloimi 1200D musta WH Scandic
Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla.

Sadeloimi 1200D musta WH Scandic

159.95 (sis. alv 25.5%)
Sadeloimi 1200D sininen WH Scandic
Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla.

Sadeloimi 1200D sininen WH Scandic

159.95 (sis. alv 25.5%)
Sadeloimi 1200D Waterfall 50g
Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla.

Sadeloimi 1200D Waterfall 50g

139.50 (sis. alv 25.5%)
Sadeloimi 600D Drop poni
Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla.

Sadeloimi 600D Drop poni

89.50 (sis. alv 25.5%)
Sadeloimi 600D Drop viininpunainen
Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla.

Sadeloimi 600D Drop viininpunainen

89.90 (sis. alv 25.5%)
Sadeloimi 600D Fulldrop
Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla.

Sadeloimi 600D Fulldrop

129.50 (sis. alv 25.5%)
Sadeloimi 600D fullneck Comfort
Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla.

Sadeloimi 600D fullneck Comfort

95.50 (sis. alv 25.5%)
Sadeloimi highneck 1200D sininen WH Scandic
Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla.

Sadeloimi highneck 1200D sininen WH Scandic

169.00 (sis. alv 25.5%)
Sadeloimi shettis sininen
Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla.

Sadeloimi shettis sininen

52.50 (sis. alv 25.5%)
Sadeloimi shettis vihreä
Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla.

Sadeloimi shettis vihreä

52.50 (sis. alv 25.5%)
Toppaloimi 200g 600D W Leopard
Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla.

Toppaloimi 200g 600D W Leopard

129.50 (sis. alv 25.5%)
Toppaloimi 200g 600D W Leopard pikkuponien koot
Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla.

Toppaloimi 200g 600D W Leopard pikkuponien koot

119.50 (sis. alv 25.5%)
Toppaloimi 300g 1200D W Ultimate
Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla.

Toppaloimi 300g 1200D W Ultimate

169.50 (sis. alv 25.5%)
Toppaloimi 300g 600D W Bondi
Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla.

Toppaloimi 300g 600D W Bondi

159.50 (sis. alv 25.5%)
Ulkoloimi 100g 1680D W Storm
Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla.

Ulkoloimi 100g 1680D W Storm

189.50 (sis. alv 25.5%)
Ulkoloimi 100g 600D Fullrain
Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla.

Ulkoloimi 100g 600D Fullrain

139.95 (sis. alv 25.5%)
Ulkoloimi 150g 1200D W Ultimate
Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla.

Ulkoloimi 150g 1200D W Ultimate

159.50 (sis. alv 25.5%)
Ulkoloimi 150g 600D W Slush
Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla.

Ulkoloimi 150g 600D W Slush

143.50 (sis. alv 25.5%)
Ulkoloimi 150g 600D W XL
Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla.

Ulkoloimi 150g 600D W XL

145.50 (sis. alv 25.5%)