Oi kuusipuu -miten kiva lahja!

Joulu tulla jollotti ja sen mukana viimeiset lähetykset tukuista…ja niiden mukana joululahjat. Usein ratsastustarviketukut laittavat kiitokseksi jotkut kivat kortit ja toisinaan jopa pienen lahjan. Vuosien mittaan on tosin tullut nähtyä kaikenlaisia lahjoja… joista jotkut ovat olleet jopa häkellyttäviä. Kun enempi vähempi kasvissyöjä saa klöntin lihaa mistä ei edes lähtökohtaisesti tiedä MITÄ lihaa se on, saati…

These boots are made for walking…jodhpurit käy kaupungille siinä missä tallillekin

En tajua mistä tuo otsikon alku tuli mieleen -siis se kappale…Nancy Sinatra ei varsinaisesti ole ollut mulla TOP 3 kuunnelluissa mutta anyway -mennään kenkäasiaan. Luin artikkelin kävelykengän valintaan vaikuttavista seikoista. Oli ihan mielenkiintoinen juttu sillä kenkiin pitäisi kiinnittää huomiota -mehän kävellään näillä meidän jaloilla koko ikämme joten täytyisi niistä pitää huolta. Ja melkoinen määrä kävellään…

Heppaleikit kuten ennen; leikkihevonen on edelleen ihana

Olen odottanut sitä hetkeä kun hepat alkavat kiinnostaa ketään lähipiirin lapsista. Heppailua ei voi tuputtaa kenellekkään vaan se kiinnostus pitää minun mielestä tulla lapselta itseltään -ja sitten toki intoa voi ruokkia ja katsoa mihin tilanne etenee. Ja niinhän siinä kävi, että kummin Vilma höpötteli jossain sivulauseissa heppajuttuja siihen malliin,että yksi joululahjoista oli aika helppo -leikkihevonen…

Ai romaaniko se satula-arjen pelastaja onkin eikä uusi satula?

Ah ha haa kun sain heppatutulta hyvää kuittia 🙂 Laitoin pari päivää sitten postauksen facebookiin topattavasta romaanista ja sen yhteyteen kommentin kuinka topattava romaani on satula-arjen pelastaja. Ja jo vaan tuli ystävällismielistä kuittia siitä kuinka vannoutunut Wintec -ja Bates -satuloiden puolestapuhuja meneekin kehaisemaan myös romaaneja. No kuulkaas, ei niitä satuloitakaan noin vaan ostella aina kun…

Menin, näin, ihastelin eli ratsastustarvikkeiden uutuuksia hiplaamassa Spogassa

Terveisiä Kölnistä -kävin syyskuun alkussa hiplailemassa ratsastusvaatteiden ja ratsastustarvikkeiden uutuuksia. On aina yhtä kutkuttavaa mennä sinne ja katsoa sitä osastomerta mikä aukeaa portaiden päästä. Ja niitä osastoja nimittäin riittää -nyt syksyn Spogassa niitä oli tarkalleen 435 kappaletta 35 eri maasta! Messuvieraita kävi noin 6500 henkeä 72 maasta. Messuilla päivät kuluvat sovituissa tapaamisissa käydessä. Se mihin…

Apuohjat, kannukset, raipat ja mitä näitä ikäviä asioita nyt on

Apuohjia, kuolaimia ja kannuksia kritisoidaan. Välineitä voi käyttää väärin jolloin negatiivinen kritiikki on täysin oikein. Mutta on tilanteita jolloin niiden käyttö on perusteltua jotta ongelmista päästään eteenpäin. Onneksi näitä asioita ei tarvitse ratkoa yksin vaan kannattaa pyytää apua ratsuttajalta, opettajalta, eläinlääkäriltä ja vaikkapa hierojalta. Apua saa aina kun sitä vaan pyytää.

Inside Riders Cup

Bates ja Wintec koulutus pidettiin uudessa Riders Cup valmennuskeskuksessa. Paikka on noin tunnin ajomatkan päässä Kööpenhaminan keskustasta. Tallilla on nuoria hevosia sekä koulutettavia ja kilpailuissa käyviä hevosia. Ja tämä mieletön paikka on kuulema yksityistalli! Valmennuksesta vastaa Uudesta-Seelannista kotoisin oleva olympiatason esteratsastaja Bruce Goodin. Hänestä on hieno Horse and Pony -lehden artikkeli tässä: https://horseandponymag.com/2017/07/13/bruce-goodin-this-feels-like-home/ Ja valmennuskeskuksesta…

Tieto lisää tuskaa

Näin todettiin yhdessätuumin tänään kun jäätiin suustamme kiinni kentälle (mikä ei varmaan ollut yllätys kun heppaihmiset näkevät toisiaan). Tämä toteamus johtui erinomaisesta luennosta minkä eläinlääkäri, kouluratsastaja Maria Pyykönen piti tänään. Hän käsitteli erilaisia hevosen rakeenteeseen liittyviä seikkoja mitkä vaikuttavat hevosen liikkumiseen, treenaamiseen ja vammautumisiin. Ja siihen liittyen totesimme vaan lakonisesti, että jokaisella hevosella taitaa löytyä…