Ei, ei se muokattava satula ihan mihin tahansa selkään muokkaudu

Jotakuinkin tällainen ajatus oli eräällä puolitutulla joka oli tehokkaan markkinoinnin innostamana hankkimassa muokattavaa satulaa sellaiseen hevosen selkään mihin malli ei millään olisi sopinut. Ja minä sitten ammuin unelmia alas ja rajoittelin kovastikin kuinka paljon satuloita ylipäätään voi muokata. Jonkun täytyy olla se inhorealisti 🙂 Ja ei, tässä ei ollut kyse kateudesta etten saisi kauppaa itse…

Ennen ei todellakaan ollut paremmin -mutta ennen ratsastin paremmin

No nyt on (taas) niin kryptinen otsikko (ja eikö ne muuten ole ärsyttäviä!!! Ja kavereiden kryptiset heitot facessa millä pidetään uteliaita jännityksessä) että sitä on syytä avata. Olin eilen pitkästä, pitkästä aikaa ratsastustunnilla -joo, vapaapäivä saa ihmisessä kaikenlaista aikaan. Ja itsenäisyyspäivän kunniaksi huristelin suomenhevosella, kuinkas muuten! Mutta se part 1 mihin tuo otsikko viittaa on…

Villaloimi -oldie but goldie

Joskus ne tosi hyvin toimivat jutut ovatkin vanhoja tuttuja niinkuin esimerkiksi villaloimi. Edellinen lause juontaa alkunsa keskustelusta kun pohdimme asiakkaan kanssa eri loimivaihtoehtoja tiettyyn tilanteeseen. Jossain keskustelun vaiheessa hän kysyi mitä loimea itse olen käyttänyt talliloimena ja siitäkös päästiin villaloimeen. Silläkin uhalla, että vaikutan vanhalta niin mun muistelu alkoi fiiliksellä “silloin kun minä olin nuori”…

Vähemmän ON enemmän

Useat teistä olette varmaan kuulleet otsikon tai sen englantiversion Less is more? Ratsastustarvikkeiden laatu on liittyy vahvasti tähän otsikkoon mutta mulla on taipumus lähteä sivuraiteille (varsinkin niissä mun höpötysklipeissä) ja nyt niin käy myös tässä. Less is more tuli minulle tutuksi ylioppilaslahjan nimenä kun sain Timo Sarpanevan Opalle suunnitteleman vadin.   Tai oikeammin tarjottimen missä…

Bitrex -pelastava ihmeaine Anti-bite suihkeessa

Anti-bite sisältää Denatonium Benzoatea. Aineen nimi ei “soita kelloja” ennenkuin kerrotaan, että se on Bitrex -aineen toinen nimi. Toisaalta ei Bitrex -nimikään ole mahdottoman tuttu. Olen toki tiennyt sen, että sitä käytetään Leovetin Anti-Bite -suihkeessa mutta en tiennyt, että ainetta käytetään myös erilaisissa puhdistusaineissa ja esimerkiksi auton huoltoon tarkoitetuissa aineissa. Ja nyt kun ajattelen niin…

Muokattavuus on fiksu juttu -kiitos Bates!

Bates satula (ja samalla tekniikalla oleva Wintec) on taas tullut tutuksi kun kuluneen kesän ja tämän syksyn olen niitä sovittanut ja muokkaillut. Satula-asiakas on useita kertoja ollut ratsu mistä me omistajan kanssa olemme heti tienneet, että se tulee muuttumaan paljon. Nämä hopotit ovat olleet esimerkiksi nuoria ratsunalkuja, toipilaita kuntoutujia ja noh, hyvin syöneitä tyyppejä mitkä…

Ei siihen paljoa vaadita…että on onnellinen tallilla

Onnellinen tallilla, väsynyt ja onnellinen nyt kotona. Otsikko kertoo olennaisen; onnellisuudesta on kyse ja tarkemmin onnellisuuden fiiliksestä tallilla ollessa. Ainahan näin ei ole ollut eikä välttämättä ole kokoaikaa tulevaisuudessakaan. Mutta se tässä keski-ikäistymisessä on ollut hyvä puoli, että on oppinut ymmärtämään mistä oma onnellinen fiilis muodostuu. Ja hyvä niin, olisihan se aika huolestuttavaa jos vieläkin…

Onko jouhet hyvin, näkyykö blingit?

Joo, tähän on tultu! Voin myöntää ihan häpeilemättä, että aiemmin riitti kun ratsastushousut tuntuivat tosi hyvälle ja kestivät kovaa käyttöä…vaan entäpä nyt? Nyt edellämainittujen ominaisuuksien lisäksi on TOSI HYVÄ kun housut näyttävät kivalta ja niissä on blingiä. Eihän tämä mikään uusi juttu ratsastusmaailmassa ole mutta mun kohdalla kyllä -jaksan edelleen hämmästyttää itseäni. Joten ei liene…

Viikon tarjoukset syyskuun ekaviikoilla

Viikon tarjouksessa olevat ratsastustarvikkeet ovat osittain ennestään tuttuja tuotteita mutta joukossa on myös geeliromaani mikä tuli vasta mallistoon. Tässä geeliromaanissa on lampaankarvainen trimmi etu-ja takaosassa. Geeliromaani sopii useimpiin 16½-17½” satuloihin. Romaanin tarjoushinta tällä viikolla on 87,50 (109,-) Jos tarvitset ennemmin täytettävän romaanin niin kankainen Correction on loistava vaihtoehto. Samoin full-kokoa oleva romaani on 39,- (49,-)…

Kivat ihmiset, kiva fiilis, kiva päivä tallilla

Olin tänään asiakaskäynnillä tallilla missä vietettiin syysriehaa. Olen käynyt heillä aiemminkin esittelemässä tuotteita ja siinä samalla toki myymässä pikkujuttuja ja joka ikinen kerta jaksan hämmästyä sitä yhdessä tekemisen meininkiä mikä heillä on. Ihmiset viuhtovat mennä reippaasti ja ovat samalla iloisia, kaikki moikkaavat ja samoin paikalla samoilevat asiakkaat (ja varmaan joukossa on myös kaupunkilaisia jotka tulevat…